Yhteenveto
William Blake julkaisi tunnetun runon 'Karitsa' kokoelmassaan 'Songs of Innocence' vuonna 1789. Se tarkastelee luomiseen, viattomuuteen ja jumalalliseen vaikutukseen liittyviä kysymyksiä.
Runo koostuu useista tylykäskielisistä kysymyksistä, jotka on osoitettu karitsalle. Puhuja aloittaa kysymällä Karitsalta sen valmistajasta ja ihmettelemällä, kuka sen loi ja antoi sille sen ystävällisen, myötätuntoisen asenteen. Korostamalla Karitsan ominaisuuksia, kuten sen pehmeää villaa ja iloista, viatonta puhkaisua, runo korostaa kuvaa ystävällisestä luojasta.
Puhuja pohtii Karitsan kantaa luomiseen runon jatkuessa. Ne yhdistävät Karitsan muihin luonnon aspekteihin, mukaan lukien puroon ja aurinkoon, korostaen Jumalan luomakunnan yhtenäisyyttä ja eleganssia.
Runon lopussa puhuja kertoo, että Jeesus Kristus loi Karitsan, jota kutsutaan myös 'Jumalan Karitsaksi'. Karitsaa käytetään vertauskuvana kuvaamaan Kristuksen hyvyyttä, puhtautta ja uhrautumista. Puhuja vertaa, että kaiken luojaa voidaan pitää myös lapsena, mikä merkitsee jumalallisen läsnäolon puhtautta ja yksinkertaisuutta.
Runo 'Karitsa' on esimerkki Blaken uskosta ystävällisyyteen ja jumalallisuuteen, jotka ovat luonnostaan kaikessa. Se korostaa kaikkien elävien olentojen ja niiden luojan välistä yhteyttä ja kunnioittaa viattomuuden kauneutta. Runoa luetaan usein 'The Tyger' -runon kanssa, joka tutkii elämän ristiriitaisia puolia ja luomisen monimutkaisuutta.
Analyysi
Stanza 1
'Karitsa' on runo, jossa on viesti. Tässä runossa runoilija kunnioittaa Herraamme Jeesusta Kristusta, joka oli lempeä ja lempeä kuin lammas ja puhdas ja viaton kuin lapsi. Nuori poika kysyy Karitsalta, tietääkö hän, kuka antoi sille elämän, antoi sille kyvyn ruokkia joen varrella ja niityn toisella puolella ja siunasi sen elämällä. Poika kysyy häneltä, tietääkö Karitsa, kuka antoi sille sen vaatteina toimivan kirkkaan ja silkkisen villan ja kuka antoi sille kauniin äänen, joka täytti laakson ilolla.
William Blaken runon Karitsa ensimmäisessä säkeistössä nuori, joka aikoo puhua Karitsalle, kuvailee lyhyesti pientä eläintä sellaisena kuin hän sen näkee. Karitsalle on annettu elämän lahja, kyky hakea ruokaa puron varrella ja niityllä, kiiltävä, silkkinen villa, joka toimii sen vaatteina, ja suloinen ääni, joka piristää laaksoa. Tietääkö Karitsa, kuka hänet loi? Runon alkuriveissä esitetään sama kysymys. Pikku Karitsalta kysytään, kuka hänet on tehnyt pienen lapsen toimesta, joka haluaa myös tietää, tietääkö hän. Pikkupoika on utelias henkilöstä, joka antoi Karitsalle henkensä ja elätti hänet, kun tämä asui niityn toisella puolella, lähellä jokea. H kysyy myös Karitsalta, joka antoi hänelle mukavan vartalonsuojan (vaatteet), joka on pehmein, villaisin ja kiiltävä, mistä hän sen sai.
Täällä lukijat saavat realistisen kuvan karitsasta. Viaton lapsi kysyy jatkuvasti runon Karitsalta: 'Kuka loi sinut?' Karitsaa kyseenalaistaa myös lapsi, joka lahjoitti hänelle niin ihanan puhjentavan äänen, joka oli täynnä miellyttävää ääntä kaikkialla naapurilaaksoissa. Lapsen viattomuus, ensimmäinen askel Blaken totuuden etsinnässä, tekee säkeistöstä erottuvan.
'Syyttömyyden lapsi elää intuitiivisesti, nauttii spontaanista yhteydestä luonnon kanssa ja näkee jumalallisen kaikessa.'
Stanza 2
Runon 2. säkeessä on Karitsan, Kristuksen ja lapsen tunnistaminen. Koska Kristus on lempeä ja nöyrä kuin karitsa, hän kulkee myös Karitsan kautta. Kristus oli myös lapsi, kun hän ensimmäisen kerran saapui tähän maailmaan Jumalan Poikana. Tässä runoudessa lapsi puhuttelee Karitsaa ikään kuin se olisi toinen lapsi, joka voisi ymmärtää, mitä sanotaan. Karitsa on lempeä ja lempeä, aivan kuten lapsi, tuoden lapselle suurta iloa. Runo vangitsee lapsuuden olemuksen, mukaan lukien sen viattomuuden, puhtauden ja lempeyden, sekä lapsen rakkauden pieniä asioita kohtaan.
Runo saa uskonnollisen pohjasävyn, koska siinä kuvataan Kristusta lapsena. Se on pastoraalirunoutta. Toinen Blaken mielihyvän ja puhtauden esitys on pastoraalinen runous. Lapsi vastaa kysymyksiin, jotka hän esitti Karitsalle William Blaken runon Karitsa ensimmäisessä säkeistössä 2. säkeistön seuraavilla kymmenellä rivillä. Pienen lapsen mukaan henkilö, joka loi Karitsan ja suihkutti ensimmäisessä säkeessä mainitut lukuisat lahjat, tunnetaan myös Karitsana.
Jeesus Kristus kutsuu itseään karitsaksi. Jeesus Karitsa on lempeä (pehmeä) ja nöyrä (alistunut), ja hän otti lapsena ihmismuodon ihmiskunnan kunniaksi. Heitä molempia kutsutaan Jeesuksen nimellä, ja tarinankertoja (minä) on pieni lapsi. Luodakseen Lapsen, Karitsan ja Lunastajan (Jeesuksen) Kolminaisuuden Karitsa tunnistaa Kristuksen.
Johtopäätös
Lopuksi William Blaken runo 'Karitsa' kunnioittaa pyhyyttä, viattomuutta ja jumalallista läsnäoloa, joka on olemassa luonnossa. Puhuja ihmettelee, kuka on Karitsan tekijä, kun hän esittää sille joukon kysymyksiä ylistäen sen lempeyttä ja sävyisyyttä. Runo korostaa yhteyttä Jumalan, ihmiskunnan ja kaiken muun elollisen välillä ja osoittaa samalla Blaken suurta kunnioitusta luonnon kauneutta kohtaan. Runo yhdistää Jeesuksen Kristuksen Karitsaan selittämällä, että Karitsan loi Jumalan Karitsa, korostaen hellyyden, puhtauden ja itsensä antavan rakkauden jumalallisia ominaisuuksia. Runo on viehättävä ja herättää kunnioitusta ja kunnioitusta luomista kohtaan, koska Blake käyttää eloisia kuvia rytmisellä kielellä. 'Karitsan' tarjoama emotionaalinen muistutus maailmankaikkeuden taustalla olevasta hyvyydestä ja jumaluudesta rohkaisee lukijoita pohtimaan elämän syvempää merkitystä ja mysteereitä.